uskossa kasvaminen

Armoa hyvän tekemiseen

Armoa hyvän tekemiseen

Jumala ei lähettänyt Jeesusta maailmaan, jotta hyvät ihmiset saisivat palkintonsa. Hän lähetti Jeesuksen jokaisen ihmisen -olivatpa he kuinka toivottomia ja epäonnistuneita tahansa – pelastumista varten. Kukaan meistä ei ansaitse tippaakaan armoa. Sitä ei anneta hyville ihmisille, vaan kaikille niille, jotka tarvitsevat ja haluavat vastaanottaa pelastuksen yksin uskosta, yksin armosta, yksi Jeesuksen tähden. Ensin saamme armoa pelastumiseen ja sitten armoa hyvän tekemiseen.

Augustinut on sanonut ”armoa ei anneta, koska olemme tehneet hyviä tekoja, vaan jotta voimme niitä tehdä”. Ja hän oli oikeassa. Armoa ei anneta hyville ihmisille, vaan jokaiselle, joka haluaa sen vastaanottaa ja tulle pelastetuksi. Ja sitten me – armon avulla –  pystymme tekemään hyviä tekoja. Armo on siis aina ensin.

Armo siis annettiin, koska olemme tehneet pahoja tekoja (ja siten tarvitsemme pelastavaa armoa), mutta ei kuitenkaan siksi että voisimme jatkaa pahojen tekojen tekemistä. Armo ei ole lisenssi syntiin vaan lisenssi hyviin tekoihin. Armo on niin voimakasta, että se muuttaa ihmisen. Eikä Jumalan armotaloudessa ole toivottomia tapauksia. Mikään ei mene hukkaan Herrassa. Kun annamme kaiken Jumalalle, hän luo upeita asioita sotkuistamme. Juuri tämä on armoa. Ensin saamme pelastavan armon, sitten ylläpitävää ja voimaanuttavaa armoa hyvän tekemiseen.

Armoa hyvä tekemiseen

Me emme osallistu muuten kuin synneillämme omaan pelastukseemme, eikä meidän edes tarvitse. Jeesus on tehnyt sen puolestamme: hän sovitti syntimme ristillä. Miten Jumala voi haluta meidät, kun emme ole yhtään mitään? Se on käsittämätöntä, mutta se vain on niin. Jumala rakastaa sitä, mitä muut halveksivat ja luo kauneutta tuhkasta. Joten sinun ei tarvitse peitellä mitään. Voit tulla Jeesuksen luo sellaisena kuin olet. Kristuksen veri pesee sinut niin puhtaaksi, että säihkyt hänen kirkkauttaan. Kuitenkaan edes pelastus ei ole tarinan loppu, vaan se on uuden Jumalan armon voimannuttaman elämän alku.

Ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista. (Ef.1:19-20)

Jumala tarjoaa meille omaa voimaansa. Käytä siis hänen armoaan hyvän tekemiseen. Jumala kyllä näyttää mitä, missä ja milloin. Hän voimaannuttaa sinut tekemään hyvää. Jumalan armoa riittää koko maailman uudistamiseen. Oletko valmis tekemään oman osasi? Sillä armo ei lopeta tekemistä, vaan antaa siihen voimat. Joten rukoile inokkaasti, unelmoi isosti ja mene. Käytä armoa hyvän tekemiseen. Ja katso mitä Jumala tekee kauttasi.

 

Rakas Jumala,
Kiitos ihmeellisestä armostasi,
joka ensin pelastaa ja puhdistaa meidät kaikesta
ja sitten voimaannuttaa meidät tekemään hyvää kunniaksesi.
Antadumme sinulle, Herra.
Vuodata armoa armon päälle.
Näytä meille, miten voimme laittaa armosi käyttöön.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Ole suuresti siunattu, ystäväni! Jumalan armo kattaa kaiken tarvitsemasi. Ensin saat vastaanottaa pelastuksen ja ylösnousemuksen ilon ja sitten sinut valtuutetaan ja voimaannutetaan rakastamaan mailmaa Jumalan armolla! Kysy Jumalalta, miten sinä voit palvella häntä, miten sinä voit käyttää armoa hyvän tekemiseen. Yhdessä saamme muuttaa maailmaa Jumalan suunnitelmien mukaisesti. Ei omasta voimastamme, vaan Jumalan voimasta! Joten täytytään armolla ja lähdetään liikkeelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *