uskossa kasvaminen

Elä uskosi mukaisesti

Elä uskosi mukaisesti

Tänään haluan muistuttaa meitä kaikkia ylosnousemuksen todellisuudesta kristittyjen arkielämässä. Aivan liian usein elämme niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, niin kuin Jeesuksen ylösnousemusta ei olisi tapahtunut. Mutta se tapahtui (vaikka se kuulostaakin hullulta, eikö vain?), joten elä uskosi mukaisesti. Sitähän sinä haluat, eikö vain?

Olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämmekin, että niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota. Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen. (2. Kor. 5:6-7)

Sinä siis haluat elää uskosi mukaisesti. Miten se sitten tapahtuu? Hyvä, kun kysyit, ystäväni. Vastaus on todella yksinkertainen ja varmaan tiedätkin sen. Mutta me kaikki unohdamme sen välillä ja sitten ihmettelemme, miksi kaikki tuntuu niin masentavalta.

Elä uskosi mukaisesti

No, mikä se sitten oikein on? Miten voit elää niin kuin uskot? Muistuta itseäsi päivittäin ylösnousemuksen todellisuudesta ja sitten elä uskosi mukaisesti. Eli ylistä Jumalaa, kiitä häntä kaikesta, mitä hän on tehnyt ja tulee tekemään. Tehdessämme näin saamme toivoa toivon päälle ja tämä muuttaa kaiken.

Liian usein jämähdämme pitkäperjantaihin ja jatkamme anomista ja pyytämistä muistamatta ja kunnolla uskomatta, että Kristus on ylösnoussut. Kaikki Jumalan lupaukset ovat voimassa tänään ja aivan jokainen niistä on tarkoitettu myös sinulle. Joten ei tarvetta apatiaan, äläkä ainakaan perusta uskoasi tunteisiisi. Sinut on kutsutte elämään niin kuin uskot ei niin kuin tunnet. Sillä tunteet tulevat ja menevät, mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.

Joten elä uskosi mukaisesti, muistuta itseäsi ylösnousemuksen paikkansa pitävyydestä päivittäin. Elä armossa, nauti Jumalan rakkaudesta ja valitse ilo Herrassa. Tämä on sinun hyvä osasi Jumalan lapsena. Kyllä, rukoile, mutta rukoile niin kuin uskot. Rukoile voimallisesti, rukoile Herran ilossa, rukoile toivossa. Elä uskossa, armossa ja rakkaudessa. Sillä kaikki ne ovat sinun Jeesuksessa Kristuksessa.

Rakas Jumala,
Anna meille anteeksi, että välillä unohdamme ylösnousemuksen todellisuuden ja masennumme.
Auta meitä muistamaan lupauksesi lapsillesi ja elää niin kuin uskomme.
Täytä meidät päivittäin uskolla, toivolla ja rakkaudella.
Avaa sydämemme lahjoillesi, lupauksillesi ja tarjoamillesi mahdollisuuksille.
Näytä meille, mitä omalla kohdallamme tarkoittaa
sinun armossasi eläminen,
sinun rakkaudestasi nauttiminen ja
sinussa iloitseminen.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Minusta on hauskaa, miten omat suunnitelmani blogikirjoitusten suhteen niin usein vaihtuvat, kun koen, että Jumala haluaa minun kirjoittavan jotain ihan muuta kuin olin ajatellut. Tämä teksti on juuri sellainen. Tässä on muistutus meille kaikille valita ilo Herrassa päivittäin. Me voimme valita toki valittamisen ja voivottelemisen, rukoilla apua epätoivoisina. Tai voimme valita kiitoksen ja ylistyksen, jotka johdattavat syvemmälle toivoon ja iloon. Ja rukoilla apua toiveikkaina. ”Ilo Herrassa on väkevyytemme” niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Ei unohdeta sitä, ei unohdeta, mitä Herra on tehnyt ja tekee meidän kunkin elämässä. Valitaan ilo Herrassa ja luotetaan siihen, että Jumala kyllä tietää, mitä tarvitsemme. Ole suuresti siunattu, ystäväni. Jeesus on kanssasi ja hän antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon!

4 thoughts on “Elä uskosi mukaisesti

    1. Niin totta! Nostetaan katseemme Jumalaan ja hänen suunnitelmiinsa niin voimme olla mukana tekemässä ”mahdottomuuksia” hänen kanssaan. Kiitos kommentistasi, Metsäntyttö! Ole suuresti siunattu!

  1. Hei!

    Tämä oli niin rohkaiseva ja lohduttava!
    Voisinpa painaa nämä sanat syvälle sydämeen. Vaikka asiat ovat menneisyydessä järjestyneet, kun on ollut hätää niin uskon varassa eläminen taas uutta. Luin myös linkistä toisenkin blogisi ja se oli myös niin rohkaiseva.
    Olen juuri nyt tässä tilanteessa ja tarvitsin tätä.
    Kiitos sinulle sydämestäni ja kunnia Jumalalle, joka kauttasi tukee meitä!

    1. Voi miten kiva kuulla, että tekstini ovat saaneet siunata sinua. Meillä todellakin on ihmeellinen Jumala! Rukoilen sinulle rohkeutta, toivoa, lohdutusta ja voimaa elämäsi haasteissa. Ole suuresti siunattu, sinä et ole yksin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *