Jeesus

Jeesus antaa kaiken

Jeesus antaa kaiken

Tänään olen ajatellut Jumalan hyvyyttä. Miten Jumala valitsi meidät Kristuksessa jo ennen kuin hän loi maailman. Hän valmisti meille pelastuksen Jeesuksessa, jotta voisimme olla yhteydessä häneen. Ihmeellistä. Faktaa on, että meillä ei ole mitään muuta annettavaa pelastukseemme kuin syntimme ja tarpeemme tulla pelastetuksi. Jeesus antaa kaiken, kaikki Hengen siunaukset ja taivaalliset aarteet näin aluksi.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. 4. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. 5. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. 6. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! (Ef. 1:3-6)

Jeesus antaa kaiken

Kristuksessa meillä on kaikki. Meillä on syntien anteeksiantaminen, pelastus ja iankaikkinen elämä. Kristuksen kautta meistä tulee myös Jumalan lapsia ja perillisiä. Myös kaikki hengelliset lahjat hedelmät ja kasvu saadaan, kun pysymme Kristuksessa.

Me olemme riippuvaisia Jeesuksesta, halusimmepa sitä tai emme. Ilman häntä meillä ei olisi iankaikkisen elämän toivoa, mutta hänessä meillä on mahtava toivo ja valtava voima tehdä Jumalan tahto. Hänen kauttaan meillä on pääsy Jumalan yltäkylläiseen yhteyteen. Ei unohdeta Jumalan lapsilleen varaamia lahjoja ja jätetä niitä käyttämättä.

Meitä kutsutaan elämään elämäämme Jumalan kanssa. On totta, ettei meillä ole mitään annettavaa pelastukseemme. Mutta se on ollut suunnitelm alunperinkin. Jumala tietää tämän. Hän tietää, ettei meillä ole mitään annettavaa. Siksi hän lähettikin Jeesuksen: pelastamaan ja voimaannuttamaan meidät voittoisaan elämään. Jeesus antaa kaiken, minkä tarvitsemme. Hän kutsuu meidät poytäänsä. Otetaan kutsu vastaan.

Rakas Jumala,
Kiitos hyvydestäsi, täydellisestä pelastussuunnitelmastasi.
Me todellakin olemme Jeesuksesta riippuvaisia.
Kiitos, että lähetit hänet pelastamaan meidät ja tuomaan meille kaiken, minkä tarvitsemme.
Siunaa meitä, Herra, voimaannuta meidät voittoisaan elämään.
Jeesuksen kalliissa nimessä,
Aamen

P.S.

Mitä mieltä sinä olet? Antaako Jeesus kaiken, minkä tarvitset? Ellet vielä tiedä tätä, etsiydy lähemmäs Jeesusta. Anna hänen osoittaa sinulle, miten hyvää huolta hän pitää sinusta. Etäisyymme Jeesuksesta on juuri sen kokoinen kuin itse haluamme. Ole suuresti siunattu, ystäväni! Iloitaan Jumalan hyvyydestä ja hänen hellästä huolenpidostaan!

1 thought on “Jeesus antaa kaiken

  1. […] Mikään muu kuin Jeesus ei tässä maailmassa meitä tyydytä. Joten ei edes yritetä etsiä onnellisuutta ilman häntä. Kun täytämme sydämemme aamuisin Jumalan armolla ja rakkaudella, me voimme olla rauhantuojia tässä maailmassa. Kenenkään ei tarvitsisi elää pelossa ja tuskassa, sillä Jumalan armo on voimakkaampi kuin mikään muu tässä maailmassa. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *