uskossa kasvaminen

Kutsuttu kasvamaan uskossa

Kutsuttu kasvamaan uskossa

Viime viikolla kirjoitin siitä, miten uskominen alkaa alusta joka aamu. Siksi kukaan meistä ei voi ylpeillä uskollamme, olemme kaikki aina armon kerjäläisiä. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö meitä kutsuttaisi kasvamaan uskossa. Usko ei ole valmis pilleri, jonka kerran nielemme, vaan elävä yhteys, johon meidät kutsutaan. Ja tässä yhteydessä saamme alati kasvaa.

Meidät on kutsuttu kasvaamaan uskossa ja jokainen meistä on tällä uskon matkalla eri vaiheessa. Vastasyntyneille lapsille annetaan maitoa ja vanhemmille väkevämpää ruokaa. Mutta on surullista, jos emme koskaan kasva uskossamme ja pääse pois pulloruokinnasta. Silloin niin monet elämää helpottavat ja voimaannuttavat siunaukset eivät koskaan saavuta tietoisuuttamme.

Kutsuttu kasvamaan uskossa

Minä kirjoitan teille, lapseni: synnit on annettu teille anteeksi hänen nimensä tähden. Minä kirjoitan teille, isät: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Minä kirjoitan teille, nuoret: te olette voittaneet Pahan. (1 Joh. 2:12-13)

Huomasitko? Lapset jo ymmärtävät saaneensa syntinsä anteeksi Jeesuksen tähden. Mutta uskon matka ei pääty tähän, vaan meitä kutsutaan elämään yhteydessä Jumalan kanssa. Jos vastaamme tähän kutsuun, kasvamme uskossa huomaamattamme.

Nuoret ovat jo kasvaneet uskossaan. He ovat huomanneet, että uskonelämä on taistelua, mutta ovat kokeneet, että ei ole mitään hätää elämän myrskyissä, sillä he ovat voittajan puolella.

Isät ja äidit ovat jakaneet elämänsä Jumalan kanssa jo pitkään ja siinä sivussa ovat oppineet tuntemaan hänet. He tietävät, että ikiaikojen Jumala on kaikkea sitä, mitä Raamattu lupaa. Ja vielä enemmän.

Joten rohkaistu sinäkin kasvamaan uskossa. Hakeudu Jumalan yhteyteen, seurustele Jeesuksen kanssa päivittäin. Anna Hengen johdattaa elämääsi. Silloin kasvat uskossa huomaamattasi. Ja sitten myös sinä saat iloita Herrassasi elämäsi jokaisena päivänä.

Rakas Jumala,
Kiitos, että tarjoat meille pelastuksen Jeesuksessa,
otamme sen iloiten vastaan.
Auta meitä muistamaan, että tässä ei ole vielä kaikki,
mitä meille haluat,
vaan kutsut meitä elämään yhteydessäsi joka päivä ja
siten kasvamaan uskossa.
Ohjaa meitä, siunaa meitä, varusta meitä niin,
että saamme kasvaa uskossa ja sinun tuntemisessasi.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Eikö ole ihanaa, että Jumala haluaa meidät läheiseen kanssakäymiseen itsensä kanssa? Jumala haluaa jakaa meidän kanssamme paljon enemmän kuin pelastuksen? Älä jää pulloruokintaan, vaan lähden kasvun tielle. Ole suuresti siunattu, ystäväni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *