kristityn elämä

Me emme ole robotteja

Me emme ole robotteja
Tarvitsemme lepoa, sillä me emme ole robotteja. Siksi me kaikki tarvitsemme vähän lomaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi lähteä jonnekin. Loman avain on rutiinien rikkominen. Joskus kotosalla vietetty loma voi olla jopa rentouttavampi kuin reissussa rähjääntyminen.

Me emme ole robottjea, meillä on henki, sielu ja ruumis. Ja jokainen näistä osa-alueista tarvitsee uudistumista. Siksi meitä kehotetaankin pitämään viikottaista sapattia ja vuosittain vähän pidempää loma-aikaa. Jotkut ajattelevat, että lomailu on ainoastan laiskoille, mutta minä ajattelen, että lomailuun on kätketty syvä viisaus. Kun rikomme rutiinimme, meillä on herkemmät korvat kuunnella Taivaan Isää ja hänen tahtoaan. Ja juuri tämä, hyvä ystäväni, antaa meille parhaan mahdollisen elvytyksen ja virkistyksen.

Herra, opeta minulle määräystesi tie,
niin seuraan sitä tinkimättä.
Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi,
olla sydämestäni sille kuuliainen.
Anna minun kulkea käskyjesi polkua,
siitä minä saan ilon.
Taivuta sydämeni liittosi puoleen,
oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.
Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta,
anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä
kaikille, jotka sinua pelkäävät.
(Ps. 119:33-38)

Me emme ole robotteja

Jumala ei luonut meistä robotteja ja hän ei oleta kuluttavamme itseämme loppuun. Lepo ja vapaa-ajan vietto eivät ole syntejä, eikä Jumala odota meidän olevan kuivia tylsimyksiäkään. Hän antaa meille elämää elämän päälle ja iloa ilon päälle. Joten olkaamme iloisia! Nauttikaamme elämästämme yhdessä ystävien ja perheväkemme kanssa!

Heinäkuu on oivallinen aika pysähtyä ja todella käyttäytyä ei-robottimaisesti. On aika olla ihminen ja pitää huolta itsestämme. Ja on aika muistaa Luojaamme. Hän voi auttaa meitä kääntämään katseemme pois hyödyttömistä, tarkoituksettomista asioista, jotka saavat meidät harhautumaan. On aika levätä Jumalassa ja antaa hänen voimaannuttaa uudelleen meidän henkemme, sielumme ja ruumiimme.

 

Rakas Jumala,
Kiitos, kun et luonut meitä roboteiksi.
Auta meitä kohtelemaan itseämme niin kuin sinun lapsiasi tulee kohdella.
Näytä meille miten voimme viettää rentouttavan loman siellä missä olemme.
Uudista, elvytä, virkistä meidät.
Ole ylistetty iankaikkisesti.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Miten sinun kesäsi etenee? Oletko saanut virkistyä ja uudistua? Mitkä ovat sinun suosikkitapojasi lomailuun ja rentoutumiseen? Minulle meri, hiekkaranta, kirjapino, riippumatto, aurinko, hiljaisuus, tyhjä kalenteri ovat oivia apuja latautumisessa. Toki myös reissut, kesäjuhlat, mansikat, uudet elämykset auttavat asiaa.

Mitä sitten teetkin, miten sitten rentoudutkin, ole suuresti siunattu, ystäväni. Tiedä, että Jumala rakastaa sinua syvästi ja haluaa sinulle vain hyvää. Toivon ja rukoilen, että saat kohdat Jumalan hyvyyttä ja suurta siunausta tänä kesänä!

2 thoughts on “Me emme ole robotteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *