armoa arkeesi

Raamit siunatulle päivälle

Raamit siunatulle päivälle, kirjoittanut Mari-Anna Stålnacke
Worshae on Unsplash

Olen jo pitkään aloittanut päiväni antamalla itseni, elämäni ja kyseisen päivän Jeesukselle. Se on siunannut minua ja opettanut minua vaeltamaan Jumalan kanssa koko päivän ajan. Mutta jotain silti yhä puuttui. Jumala osoitti minulle, että tarvitsin toisen tavan päivän loppuun. Ja niin opin mitkä ovat raamit siunatulle päivälle.

Mikä se toinen tapa sitten on, kysyt. Se on yhtä yksinkertainen kuin aamullinen tapani antautua Jumalalle. Päivän päätteeksi luovutan kaiken päivän aikana keräämäni saastan Jeesukselle. Joten jätän kaikki loukkaavat sanat, jotka olen sinä päivänä kuullut, ja matkalta poimimani taakat ristin juurelle joka ikinen ilta.

Jätä taakkasi Herran käteen,
hän pitää sinusta huolen.

(Ps. 55:22a)

Raamit siunatulle päivälle

Noita mielipahaa aiheuttaneita asioita, syntejä ja muita taakkkoja ei ole tarkoitettu meidän kannettavaksemme. Sillä Jeesus kantoi ne jo ristillä. Joten siksi luovutan ne Jeesukselle ja saan niiden sijaan hänen armonsa ja rauhansa. Sitten voin mennä nukkumaan levollisesti.

Nämä raamit siunatulle päivälle kannattaa ottaa käyttään. Ne ovat meidän etuoikeutemme Jumalan lapsina. Ja ne toimivat. Kokeile sinäkin tätä tänä iltana (ja huomenaamulla). Tulet hämmästymään siunauksistasi. Joten elä kuin perillinen, älä niin kuin orpo. Jeesuksessa sinulla on kaikki, mitä koskaan tarvitset. Usko ja vastaanota armoa armon päälle, rauhaa rauhan päälle. Ne ovat myös sinun Jeesuksessa Kristuksessa.

Rakas Jumala,
Olet niin hyvä Isä.
Kiitos rakkaudestasi ja armostasi.
Antaudumme sinulle ihan kokonaan.
Tapahtukoon sinun tahtosi meidän elämässämme.
Luovutamme sinulle kaikki huolemme ja taakkamme.
Paranna meidät, siunaa meitä, ja anna meille rauhasi.
Jeesuksen kallisarvoisessa nimessä,
Aamen

P.S.

Eikö Taivaallinen Isämme olekin ihmeellinen? Hän antaa meille myös meidän nukkuessamme! Älkäämme yrittäkö elää omilla voimillamme. Jumala haluaa antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme taistellaksemme hyvän uskon taistelun. Ole siunattu, rakas ystäväni. Jumala on enemmän kuin hyvä. Hän on ihmeellinen!

6 thoughts on “Raamit siunatulle päivälle

  1. Kiitos tästä ohjeesta. Aamuni olen aloittanut pyytämällä Jeesusta ottamaan haltuunsa ajatukseni ja siunaamaan kätteni työn. Tuli ihan ilo sydämeen kun luin blogia ja oivalsin mikä siunaus on kun luovutan illalla asiat Jeesukselle ja saan vapaana levätä seuraavaan päivään.
    Siunausta sinulle.

    1. Kiitos, Carita! Ihana kuulla, että tämä blogi sai innostaa sinua luovuttamaan asiat Jeesukselle. Meidät on tarkoitettu elämään vapaudessa ja tämä auttaa siinä. Iloa ja siunausta sinulle!

  2. Kiitos tästä.❤ Rukoilisitko puolestani, että oppisin toimimaan näin ja jättämään taakkani Jeesukselle. Siunausta🙏

    1. Kiitos, Liisa, kommentistasi! Ilman muuta rukoilen tätä – ja muita täsmäsiunauksia – sinulle! Armovoimaa, toivoa ja siunausta sinulle!

  3. Hei!
    Olipa todella aito ja todellinen kertomus. Kuinka elävästi kuvaillut miten me ihmiset voimme luottaa täydellisesti Jumalaan Kaikkivaltiaaseen sekä turvata Häneen.
    Miten ihanasti kuvastot kuinka voi iltaisin kaiken jättää Hänen varaan, koska Hän kantaa huolemme ja murheemme.
    Voi kun upeaa!
    Kiitos
    Tämä oli erittäin lohduttavaa tässä vaikeassa maailman tilanteessa.
    Siunauksin sinua ja meitä kaikkia!
    Tarja 🙏

    1. Hei, Tarja! Ihana kuulla, että tämä teksti sai lohduttaa ja inspiroida. Meillä on mahtava Jumala! Kiitos lämpimistä sanoistasi. Ole suuresti siunattu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *