kirkkovuosi

Uhrautuva rakkaus

Uhrautuva rakkaus

Pitkäperjantai saa minut ihmetyksen valtaan. Ihmettelen Jumalan kärsivällistä rakkautta. Ja kuinka pitkälle hän oli halukas menemään pelastaakseen meidät, yhdistämään meidät jälleen hänen kanssaan. Ristiinnaulitseminen ei ollut kaunista katseltavaa. Kuitenkin se on mitä kaunein kuva uhrautuvasta rakkaudesta. Uhrautuva rakkaus. Meidän tähtemme. Ilmaiseksi.

Emme saata ymmärtää, että todellakin saamme ilmaiseksi näin mahtavan lahjan – pelastuksen ja iankaikkisen elämän – mutta juuri näin Jumala toimii. Hänen rakkautensa on yltäkylläistä ja erityisen anteliasta. Hän tietää, ettei meillä ole mitään annettavaa ja silti hän lähetti ainokaisen poikansa kuolemaan meidän syntiemme tähden Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla. Kaikki tämä meidän tähtemme, meidän tulee vain vastaanottaa se uskomalla Jeesukseen.

Kaikki on täytetty. Jeesus on meille enemmän kuin sankari, hän on Kuninkaamme, Messiaamme, ja Pelastajamme. Hänen uhrautuva rakkautensa saa minut ihmetyksen valtaan. Ainut asia, mitä voin antaa hänelle on rakkuteni, kiitokseni ja ylistykseni iankaikkisesta iankaikkiseen.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. (Ilm. 5:12)

Uhrautuva rakkaus

Jeesus oli todellakin meidän puolestamme uhrattu lammas aivan kuten Vanhassa testamentissa ennustettiin (Jesaja 53). Hän teki, mitä me emme pysty. Jeesuksen uhrikuoleman vuoksi jokainen meistä voi saada iankaikkisen elämän lahjaksi armosta, kun uskomme Jeesukseen. Voi miten suurenmoinen siunaus!

Tämä uhrautuva rakkaus on enemmän, mitä kykenemme ymmärtämään, mutta vastaanotetaan se kuitenkin. Ja ylistetään Jeesusta iankaikkisesti. Sillä hän todellakin on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Hallelujaa!

Rakas Jumala,
Sinä olet ihmeellisemi kuin osaamme edes kuvitella.
Uhrautuva rakkautesi on syvempää kuin pystymme ymmärtämään.
Mutta me tiedämme sydämissämme, että sinä olet loputtoman ylistyksen arvoinen.
Kiitämme sinua sydäntemme pohjasta asti pelastuksesta.
Antaudumme sinulle, tee meistä oman mielesi mukaisia miehiä ja naisia.
Ole ylistetty iankaikkisesta iankaikkiseen.
Jeesuksen ihanassa nimessä,
Aamen

P.S.

Uhrautuva rakkaus meidän osaksemme, siinäpä pitkäperjantain sanoma lyhyesti sanottuna. Oletko sinä kokenut tämän uhrautuvan rakkauden muutosvoiman? Koska Jeesus uhrautui kuolemaan puolestamme, saamme elää iankaikkisesti. Siksi tätä päivää nimitetäänkin englanniksi hyväksi perjantaiksi (Good Friday). Kiitetään ja ylistetään Jumalaan hänen ihmeellisestä rakkaudestaan myös tänään. Annetaan tämän rakkauden muuttaa meitä yhä enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Ole suuresti siunattu, ystäväni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *