kristityn elämä

Uskalla jakaa omastasi

Uskalla jakaa omastasiJoskus emme halua jakaa omastamme, koska pelkäämme, ettei meille enää jäisi riittävästi itsellemme. Kuulostaako tutulta? Emme ehkä edes tiedosta sitä itse, mutta usein pyrkimyksemme on pitää huolta vain omista asioistamme. Se siitä jakamisesta sitten. Ja kun emme jaa, emme elä täysillä. Sillä elämässä on kyse myötätunnosta ja jakamisesta, ei tavaroiden ja varojen keräämisestä. Joten uskalla jakaa omastasi. Siihenhän meitä kutsutaankin.

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. (Fil.2:1-4)

Uskalla jakaa omastasi

Jakaminen on välittämistä, se on uskon elämistä todeksi. Se on luottamista, että Jumala pitää meistä huolen. Siksi meidän ei tarvitse kyhätä suojarakennelmia ympärillemme. Raamatunkohta, joka tulee tässä mieleen (Matt. 20:1-16), on kertomus viinitarhan työmiehistä, jotka saavat saman palkan, vaikka saapuivat töihin eri aikoihin. Nuorempana ihmettelin tätä kovasti. Mutta sittemmin olen oppinut, että armo on antelias ja uskalias. Se ei pitäydy ohjeissa tai perinnäissäännöksissä. Radikaali armo jakaa omastaan kaikille. Ja silti, tai juuri siitä syystä, sitä riittää aina kaikille tarpeeksi.

Tämä on totta myös sinun elämässäsi. Voit olla antelias, koska taivallinen Isäsi on antelias. Joten sinun ei tarvitse elää pelossa, etteikö sinulle riittäisi. Elä sen sijaan rakkaudessa. Ole myötätuntoinen ja antelias. Ja valmistaudu yllättymään. Sillä saat enemmän mitä annat. Rakkaus enenee jaettaessa. Armo lisääntyy moninkertaisesti, kun sitä jaetaan. Joten uskalla jakaa omastasi. Uskalla elää hyvää elämää Jumalan kanssa.

 

Rakas Jumala,
Sinä olet niin hyvä meille.
Auta meitä jakamaan sinun hyvyyttäsi toisille.
Tee meistä yhtä anteliaita kuin sinä.
Auta meitä kitkemään pelot elämästämme
ja elämään sen sijaan rakkaudellisesti.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Oletko sinä uskaltanut kokeilla miltä radikaali anteliaisuus tuntuu? Jakaessamme omastamme toivotamme samalla Pyhän Hengen tervetulleeksi elämäämme. Ja sehän tietää sitä, että saamme turvallisesti luottaa siihen, että meistä pidetään aina huolta. Elä tässä tietoisuudessa.

1 thought on “Uskalla jakaa omastasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *