kristityn elämä

Ylistä läpi myrskyjen

Ylistä läpi myrskyjenMyrskyt ovat väistämätön osa elämää. Joten yksi tärkeimmistä elämäntaidoista on oppia käsittelemään niitä. Myrskyt ovat myös – ehkä jopa erityisesti – osa kristittyjen elämää. Siksi myrskyjen käsittelytaito olisi hyvä kuulua myös uskovan taitoihin. Vakaasti uskon, että pystymme käsittelemään mitä tahansa uskon avulla. Ilman uskoa olemme heitteillä elämän myrskyissä. Mutta uskon avulla olemme turvassa riippumatta siitä kuinka tuhoisalta myrsky ympärillämme näyttää. Ylistää läpi myrskyjen on paras tapa käsitellä niitä. Annahan kun selitän tarkemmin.

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun
kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astut tulen lävitse, sinä et pala
eikä liekki sinua polta.
(Jesaja 43:2)

Ylistä läpi myrskyjen

Jumalan ylistäminen ei välttämättä ole ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen kohdatessamme ahdinkoja. Mutta silti se on paras tapa käsitellä niitä. Kun ylistämme Jumalaa, luovutamme tahtomme Jumalalle. Ylistämällä kutsumme Jumalaa auttamaan meitä. Se on päätös kääntyä Jumalan puoleen ja voimme olla varmoja, että Jumala kuulee meitä. Jumalan ylistäminen näyttää olevan portti ihmeisiin. Kun annamme Jumalan vallata joka neliösentin itsessämme, voimme hyvin, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Ylistäminen myrskyssä luo puitteet vastaanottaa Jumalan voimaa avuksemme. Ja tämä muuttaa kaiken.

Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta!
Herran hyvyyden tähden
minä ylistän itseäni onnelliseksi.
Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat.
Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!
Minä käännyin Herran puoleen,
ja hän vastasi minulle.
Hän vapautti minut kaikesta pelosta.
(Ps. 34:2-5)

Ylistys avaa ovet Jumalan hyvyyteen

Tämä voi kuulostaa sinusta liian simppeliltä, mutta usko on yksinkertaista. Se on turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Kun teemme niin, Jumala vastaa tarpeisiimme. Ylistäminen voi jopa tuntua idiottimaiselta elämäsi myrskyssä ja senhän juuri vihollisemme haluaa sinun uskovan estääkseen sinua tuomasta Jumalan armeijaa avuksesi. Meitä ei ole jätetty tänne puolustuskyvyttömiksi. Jumalan armo ja voima ovat meidän käytössämme, kun luotamme häneen. Ja paras tapa näyttää luottamusta Jumalalle on ylistää läpi myrskyjen.

Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa,
heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä.
Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä.
Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.
Katsokaa, nähkää omin silmin!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen.
(Ps. 34:6-9)

Ylistys avaa ovet Jumalan hyvyyteen. Tämä voi tuntua liian hyvältä ollakseen totta, mutta se on totta joka tapauksessa. Jumala haluaa hyviä asioita sinulle. Hän haluaa auttaa sinua elämäsi myrskyissä antamalla sinulle voimansa, rauhansa ja jopa ilonsa. Kun päätämme ylistää myrskyn pauhatessa ympärillämme, voimme tuntea Jumalan läsnäolon juuri silloin. Tämä on jotain, mitä sinun pitää itse kokea. Tulet hämmästymään. Jumalan läsnäolo rauhoittaa myrskyt sisälläsi, jotta sinä voit kohdat myrskyt ympärilläsi. Ylistä läpi myrskyjen on paras tapa hallita niitä. Uskalla kokeilla ja huomaat juhlivasi myrskyn keskellä.

 

Rukoillaan:

Rakas Jumala,
Kiitos, että annat meille kaiken, mitä tarvitsemme.
Auta meitä luottamaan sinuun silloinkin, kun meistä ei tunnu siltä,
auta meitä ylistämään sinua sekä myrskyssä että auringonpaisteessa.
Kiitos, että olet alati kanssamme.
Emme pystyisi hallitsemaan elämäämme ilman sinua.
Mutta sinun kanssasi, me menemme minne tahansa.
Ole ylistetty aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Rakas ystäväni, Jumalan omana sinä olet turvassa. Maailma voi näyttää muuttuneen kaaottiseksi ja elämä voi näyttää nurjia puoliaan, mutta Kristuksessa sinä olet turvassa. Ylistä läpi myrskyjen ja saat huomata, että Jumala todella pitää sinusta huolta. Ylistys on kuin ovi Jumalan läsnäoloon. Astu sisään ja iloiste Jumalan hyvyydestä!

1 thought on “Ylistä läpi myrskyjen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.