kirkkovuosi

Riisuttu joulu

riisuttu joulu

Onpa totta tosiaan ollut outo vuosi. Siihen on mahtunut paljon yksinäisyyttä, epävarmuutta ja turhautumista. Ja nyt meidät on tuomittu viettämään riisuttu joulu. Mutta ei sentään joulua ole peruttu. Joulun perimmäinen sanoma pysyy, vaikka tuttuja traditioita onkin jouduttu riisumaan tai perumaan. Jollakin kumman tavalla riisuttu joulu pakottaa meidät näkemään, mikä joulussa oikein on keskeistä.

Meillä kaikilla on omat suosikkimme joulutraditioiden joukossa ja meistä on ihanaa kokea ne uudelleen joka joulu. Ja kuten tiedät, tänä vuonna monikaan niistä ei tapahdu. Mutta onko se niin huono asia sittenkään? Ajattelepa Mariaa ja Joosefia, heilläkään ei ollut hienoja puitteita. Eikä heidän sukunsakaan ollut koolla.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. (Luuk. 2:6-7)

Ulkonaiset puitteet olivat hyvin karut, silti Maria ja Joosef kokivat todellisen jouluihmeen. Ehkä on myös meidän aikamme kokea alkuperäinen joulu perinteisen joulun sijasta. Korona tarjoaa meille täydellisen mahdollisuuden tehdä juuri niin.

Riisuttu joulu

Ehkäpä meidän tulee rahoittua kokeaksemme itse jouluihmeen. Riisuttu joulu voi osoittautua suurimmaksi siunaukseksi, minkä olemme vähään aikaan kokeneet. Se auttaa meitä muistamaan, miksi oli tärkeää, että Jeesus syntyi.

Ilman Jeesusta meillä ei olisi mitään toivoa sovinnosta Jumalan kanssa. Meillä ei olisi iloa eikä rauhaa. Se olisi katastrofi, erityisesti tällaisina aikoina. Me todella tarvitsemme toivoa, rauhaa ja iloa. Onneksemme Jeesus lahjoittaa meille kaiken tämän ja paljon muutakin.

Kunhan minulla on Jeesus, kaikki muu saa mennä. Tämä tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin voin pysähtyä ihmettelmään Jeesuksen seimen ääreen, joulu on onnistunut. Tästä näkökulmasta katsoen riisuttu joulu näyttää aika lupaavalta, eikö vain?

Rakas Jumala,
Kiitos, että muistutat meitä joulunsanomasta,
ihmeellisestä pelastussuunnitelmastasi.
Auta meitä pysähtymään edessäsi tänä jouluna.
Avaa sydämemme vastaanottamaan Jeesus.
Siunaa meidän riisuttua jouluamme läsnäolollasi.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Rakas ystävä, älä murehdi sitä, että joulu on tavanomaisesta poikkeava ulkoisilta puitteiltaan. Sen sijaan iloitse siitä, että Jeesus on kanssasi. Vietät sitten joulua yksin tai perheesi kanssa, olet tärkeän ihmeen äärellä. Jeesus tuo pelastuksen ja armon, kaiken sen, mitä tarvitset jaksaaksesi tässä elämässä ja päästäksesi perille taivaaseen. Ole suuresti siunattu. Valmista sydämesi jouluun ja koe loppumaton jouluilo!

2 thoughts on “Riisuttu joulu

  1. Sait minut miettimään, mitä olen tänä vuonna jo kaivannutkin, keskittymistä olennaiseen, ei vain hiljentymään mutta viipymään Jeesuksen äärellä.

    1. Hei, Mari! Kiitos kommentistasi. Kiva kuulla, että tämä osaltaan kannustaa sinua etsiytymään Jeesuksen lähelle ja viipymään siellä. Taivaan Isä sinua runsaasti siunatkoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *