rukous

Rukous on lahja

Rukous on lahja niin kovin monesta syystä. Ensinnäkin rukous on yhteydenpitovälineemme Jumalan kanssa. Eikö ole ihmeellistä, että – Jeesuksen tähden – saamme tulla Jumalan eteen koska vain ja missä vain. Meitä vieläpä oikein odotetaan sinne.

Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi,
sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.

(Ps. 145:18)

Hienoa rukouksessa on myös se, että tulemme aivan varmasti kuulluiksi. Heti aamenen jälkeen jo tuntuu paremmalta, vaikka se on vasta alkua. Jumala kyllä vastaa rukouksiimme ajallaan.

Rukous voi olla myös lahja toisille. Esirukouksessa on voimaa, jota emme edes pysty käsittämään. Rukous käynnistää taivaallisia reaktioketjuja, joita voimme vain ihmetellä ja ilolla vastaanottaa aikanaan rukousvastaukset.

Rukous on lahja

Äiti Teresa on sanonut, että ”Rukous ei ole pyytämistä. Se on itsensä luovuttamista Jumalan käsiin, hänen käyttöönsä, ja Jumalan äänen kuuntelemista sydäntemme syvyyksissä.”

Ja sitähän rukous on parhaimmillaan. Rukouksessa saamme armollista sylihoitoa ja kokea Jumalan suloista läsnäoloa. Myös Jumalan ääni kuuluu rukouksessa paljon selkeämmin kuin muuten arjen keskellä.

Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä. (Jer. 33:3)

Rukous on lahja siksikin, että se muistuttaa siitä, että tämä maailma ei ole kaikki. Se muistuttaa meitä, että meillä on mahtava Jumala: Elävä Jumala, Rauhan Jumala, Toivon Jumala.

Rukouksessa elämme Pyhässä Hengessä ja se on sitä siunatuinta elämää. Rukous on myös kanava Jumalan kaikille lahjoille ja siunauksille. Se on henkireikä, elinehto, elämänlanka. Joten käytetään sitä. Runsain mitoin. Aamusta iltaan. Ja, ystäväni, jos näin teet, yllätyt positiivisesti.

En tiedä yhtään ihmistä, joka olisi katunut rukousta. Mitä enemmän rukoilemme, sitä enemmän haluamme rukoilla. Hurahda rukoukseen, ystäväni, rakastu Jeesukseen.

Rakas Jumala,
Kiitos rukouksen lahjasta ja siitä,
että kuulet aivan jokaisen rukouksen.
Tulemme eteesi keskeneräisinä ja sydän syrjällään.
Antaudumme sinulle aivan kokonaan.
Paranna mikä tarvitsee parannusta,
eheytä mikä tarvitsee eheytystä,
virkistä mikä tarvitsee virkistystä,
uudista mikä tarvitse uudistusta.
Ennen kaikkea siunaa meitä.
Puhu suoraan sydämiimme.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Viime viikonloppuna olin opettamassa Näköalapaikalla -leirillä. Sain myös palvella sielunhoitajana ja rukoilla ihanien naisten puolesta. Siellä tajusin, että esirukoilijakin siunaantuu rukouksen Hengessä ja Hengestä. Mitä enemmän elämme rukouksessa, sitä siunatumpia olemme. Tämä tarjous on aina voimassa ja ihan jokaiselle. Joten ei viivytellä, vaan rukoillaan lakkaamatta ja suurella ilolla!Photo by Ben White on Unsplash

2 thoughts on “Rukous on lahja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *