Jeesus

Anna sinäkin Jeesukselle lupa tulla Messiaaksesi

Anna sinäkin Jeesukselle lupa tulla Messiaaksesi
Paula Nash Giltner/globalgospel.org

Tänään – taas kerran – jaa kanssasi raamatunlauseen, joka joskus vaivasi minua, mutta jonka näen nykyään toisessa valossa. Muistatko sinä Jeesuksen ensimmäisen ihmeen, miten Jeesus muutti veden viiniksi? Luulen näin. Oletko koskaan miettinyt, miksi Jeesus sanoi tuolloin äidilleen ei? Minä kyllä olen. Mutta nyt ajattelen tätäkin asiaa uudesta näkövinkkelistä. Sillä – taas kerran – Maria näyttää meille tien. Anna sinäkin Jeesukselle lupa tulla Messiaaksesi.

Kolmantena päivänä Galilean Kaanassa vietettiin häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen oppilaansa kutsuttiin häihin. Kun viini loppui kesken, äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Jeesus vastasi: »Älä sekaannu asioihini. Minun hetkeni ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Tehkää mitä tahansa hän käskeekin.»

Hääpaikalla oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat juutalaisten puhtaussääntöjen mukaan puhtaita. Jokaiseen astiaan mahtui pari kolme saavillista. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä.» He täyttivät ne piripintaan. Jeesus sanoi: »Ottakaa siitä ja viekää juhlista vastaavalle palvelijalle», ja he veivät. Tämä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi. Hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Vain palvelijat tiesivät sen, koska olivat ottaneet vettä astiasta. Niinpä juhlista vastaava kutsui sulhasen paikalle ja sanoi: »Muut tarjoaisivat ensin hyvää viiniä ja huonompaa vasta sitten, kun vieraat ovat humalassa. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»

Jeesus antoi tämän ensimmäisen todisteen itsestään Galilean Kaanassa. Näin hän paljasti kirkkautensa, ja hänen oppilaansa alkoivat luottaa häneen. Tämän jälkeen Jeesus ja hänen äitinsä, veljensä ja oppilaansa menivät Kapernaumiin. He eivät viipyneet siellä montaa päivää. (Joh. 2:1-13)

Anna sinäkin Jeesukselle lupa tulla Messiaaksesi

Olin aina ajatellut, että tässä kohdassa Jeesus käyttäytyy vähän epäkohteliaasti äitiään kohtaa, mitä sinä ajattelet? Sitten ystäväni Rebecca saarnasi tästä kohdasta ja totesi, että tässä on varmaan ollut paljon nonverbaalia kommunikointia äidin ja pojan välillä. Minä ainakin voin helposti kuvitella asian olleen juuri näin.

Rebecca kertoi myös, että Marian vanhinpana poikana hänen on ollut otettava paljon vastuuta isänsä kuoltua. Jeesuksen on ollut pakko aikuistua nopeasti ja ilman äitinsä lupaa, hän ei voisi aloittaa julkista toimintaansa. Ja nyt Maria viestittää Jeesukselle, että hän voi jättää perheensä ja seurata kutsumustaan. Marian toiseksi vanhin poika oli nyt tarpeesi vanha huolehtimaan perheestä. Joten Maria vapautti Jeesuksen perheen elättäjän roolista.

Tämä sai minut ajattelemaan. Entäpä me? Annammeko me Jeesukselle luvan tulla Messiaaksemme vai yritämmekö pitää hänet sidottuna? Maria olisi voinut pidätellä Jeesusta eikä olisi antanut hänen tulla siksi, miksi hänet olit kutsuttu. Mutta ei, taas kerran, Maria näyttää meille, miten elää uskollisesti.

Joten miten on? Annatko sinäkin Jeesukselle luvan tulla Messiaaksesi? Jeesus ei pakota sinua vastaanottamaan häntä, mutta hän kyllä odottaa innokkaasti, että sinä annat hänelle luvan tulla pelastajaksesi. Hän on valmis toimimaan vahvasti myös sinun elämässäsi. EIkö olekin ihmeellistä!

Rakas Taivaan Isä,
Kiitos, että kuuntelet herkällä korvalla tarpeitamme ja toiveitamme ja olet kärsivällinen meidän kanssamme, kun valmistumme vastaanottamaan sinut.
On koskettavaa, että sinä kunnioitat meitä näin paljon.
Mutta älä anna meidät hidastaa työtäsi meissä/meidän kauttamme.
Pidä huoli tarpeistamme suunnitelmiesi mukaisesti.
Käytä meitä kunniaksesi.
Jeesuksen nimessä
Aamen

P.S.

Emmekö olekin mielettömän siunattuja? Jeesus on vielä ihmeellisempi kuin osaamme kuvitella. Onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää kaikkea alkaaksemme kiittämään ja ylistämään häntä. Pikku hiljaa lukiessamme Hänen sanaansa ja luottaessamme Hänen johdatukseensa opimme tuntemaan häntä paremmin. Kaikki tämä alkaa siitä, kun annamme Jeesukselle luvan tulla Messiaaksemme. Tehdäänpä niin! Päivittäin.

Ole suuresti siunattu, rakas ystävä! Meillä on mahtava Jumala, ylistetään häntä aamusta iltaan ja illasta aamuun!

8 thoughts on “Anna sinäkin Jeesukselle lupa tulla Messiaaksesi

  1. Ja tuli tuota lukiessa mieleen, että Äiti poikansa tunsi. Jos Jeesus oli vaikkapa vielä sellainen luonne, että saattoi ensin sanoa: ”Ei”, ja sitten kuitenkin teki, mitä pyydettiin… Niinkuin sen yhden naisenkin tapauksessa, joka sairaan tyttönsä puolesta tuli apua pyytämään.
    Oli mielenkiintoista, mitä ei ole tullut ennen ajateltua, että Jeesus Joosefin kuoltua oli talon isäntä.

    1. Hei!

      Jeesus odottaa, että anna luvan tulla sydämeeni. Jeesus odottaa, että saa olla Messiaani. Miten se tapahtuu? Kuuntelen Hänen Sanaansa. Luotan uskossa lupauksiin.

      Siunattua päivää Mari-Anna!

  2. Hei, Metsäntyttö! En ajattele, että tässä olisi kyse siitä, etteikö Jeesus olisi halunnut tehdä tätä ihmettä, hän halusi vain kuuliaisena juutalaisena odottaa, että hänen äitinsä oli valmis tähän. Ja kun Maria antoi luvan, hän teki ihmeen hyvin vähäeleisesti ja avokätisesti. Kiitos sinulle ja Taivaan Isän siunausta!

  3. Niin. Minä en niin tunne juutalaisia tapoja, että minulle jäi kiinnostus tietää, että juuri tuollaisessa tilanteessa kuin Jeesus ja Maria olivat, ja Jeesuskin melkein kolmikymppinen, niin oliko Jeesuksen odotettava ikäänkuin lupaa äidiltään? Millaisessa asemassa aikuinen poika oli äitiinsä nähden, kun perheen isä oli kuollut? Kuten sanoin, en tunne näitä käytäntöjä.

    1. Palaan vielä tähän aiheeseen, kun se jäi kiinnostamaan minua:) Kun katsoin Sana elämään kommentaariraamatusta, (jonka joskus rahatta saimme ), niin siinä sanottiin sinun tavoin, ettei Jeesuksen vastaus alkukielessä sisällä epäkunnioittavaa sävyä, vaan on neutraali. Sitten selitetään vielä, ettei Maria ehkä ihmettä odottanut, vaan käytännön apua. Ja tuumitaan, että Maria oli ehkä tottunut turvautumaan Jeesuksen apuun.
      Ehkä se tosiaan oli niin, että he molemnat tarvitsivat ”lupaa” uuteen vaiheeseen – Maria varsinkin – eli oot varmasti oikeassa!🙂

      1. Hei! Ihanaa, että tämä kiinnosti ja palasit vielä kommentoimaan. Kiitos kovasti! Ei Maria varmaan tiennyt, mitä odottaa. Jeesus yllättää aina! Hän tarjoaa sellaisiakin ratkaisuja, mitä me emme pysty edes kuvittelemaan niin kuin juuri muuttamaan veden viiniksi. Ja näin hän toimii meidänkin elämässämme. Me emme välttämättä näe ulospääsyä/ratkaisu ongelmiimme, mutta Jeesus luo uutta! Iloa ja siunausta sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *