armoa arkeesi, kristityn elämä

Hyviä uutisia uupuneille

Hyviä uutisia uupuneille - mariannastalnacke.com
Oletko aivan väsynyt ja uupunut? Tuntuuko ylivoimaiselta ajatellakin hyvien tekojen suorittamista? Tiedätkö mitä? Silloin on aika levätä. Ja paras paikka siihen on Isä Jumalan syli. Kyllä, meidät on kutsuttu tekemään hyviä tekoja. Mutta Jumala ei lähetä väsyneitä ja uupuneita töihin. Hän kutsuu heidät luokseen lepäämään. Myöhemmin, kun olet toipunut, hän lähettää sinut jälleen niiden pariin. Mutta ei ennen kuin olet lepäytynyt ja täyttynyt hänen rauhastaan, voimastaan ja armostaan.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11:28)

Hyviä uutisia uupuneille

Ei ole olemassa muuta paikkaa, missä voimme täydellisesti levätä, kuin Jumalan armo. Meidän ei myöskään tarvitse murehtia taakoittavamme Jumalaa murheillamme. Joskushan me emme kerro ongelmistamme joillekin ihmisille, koska emme ole varmoja kestäisivätkö he niitä. Mutta tämä ei ole ongelma Jumalan kohdalla. Jumala ei koskaan väsy eikä uuvu. Siksi hän voi aina auttaa meitä antamalla voimaa voimattomille ja uutta puhtia uupuneille. Jumala pystyy elvyttämään nääntyneet, jopa sinut.

Etkö jo ole oppinut,
etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.
Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
(Jesaja 40:28-29)

Tule Jeesuksen luo

Kun olet väsyneenä Jumalan sylissä, olet todellakin parhaimmassa mahdolliessa paikassa. Voit purkaa kaiken hänelle. Jumalan viisaus on ymmärrystämme ylempi, joten anna hänelle vapaat kädet toimia elämässäsi niin kuin parhaaksi näkee. Hän tietää, mitä tarvitset ja on valmis antamaan sen sinulle. Joten tule Jeesuksen luo ihan juuri niin väsyneenä ja uupuneena kuin olet ja anna hänen pitää sinusta huolta. Vain Jeesus voi auttaa sinua niin kuin todella tarvitset. Hän virvoittaa sinun sielusi ja voimaannuttaa sinut jatkamaan uskon matkaasi.

Olen usein pohtinut, miten Jumala tekee uudistustyötään meissä. Mutta se säilyy salaisuutena. Voin vain omakohtaisesti todistaa, että se toimii. Olen kokenut sen uudelleen ja uudelleen. Valitettavasti minulla meni vuosia ennen kuin ymmärsin, että minun pitää ladata itseäni Jeesuksessa vähintään yhtä usein kuin lataan kännykkääni. Sillä hyvinvointini on täysin riippuvainen Jeesuksen voimasta. Mutta onneksi Jumala haluaa minun olevankin juuri sitä. Me, Jeesus ja minä, muodostamme siunatun liiton: minä annan Jeesukselle syntini, väsymykseni ja kaiken rumuuden elämässäni, hän antaa minulle armonsa, voimansa ja kaiken kauneuden. Tätä on siunaus.

 

Rakas Jumala,
Olet niin hyvä meille,
tarjoat meille kaiken,
kuitenkin haluat meiltä vain sydämemme.
Me annamme ne sinulle, Herra.
me antaudumme sinulle ihan kokonaan.
Uudista meidät kunniaksesi.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Oletko sinä väsynyt ja uupunut? Tule Jeesuksen luo! Sinun ei tarvitse jaksaa enää yhtään. Kun sinun mahdollisuutesi loppuvat, Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat! Ole siunattu, ystäväni. Pyydän sinulle elvyttävää armohoitoa.

1 thought on “Hyviä uutisia uupuneille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *