armoa arkeesi

Sinä olet Jumalalle rakas

Sinä olet Jumalalle rakas - Mari-Anna Stålnacke

Viime viikolla valmistelin puhetta tuomipäivän teksteistä ja lukiessani hieman taustaa vanhan testamentin Danielin kirjan tekstiin törmasin tähän mielettömän ihanaan kohtaan Danielin kirjassa. Se puhutteli minua heti ja minusta tuntuu, että tämä siunaa myös sinua. Usko pois, sinä olet Jumalalle rakas.

Ihmisen kaltainen kosketti minua uudelleen, antoi minulle voimaa 19ja sanoi: »Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!» (Dan. 10:18-19)

Daniel ja pakkosiirtolaisuudesta palaavat kohtasivat vaikeuksia, joita he eivät olleet osanneet odottaa. Sinustakin saattaa tuntua omassa elämässäsi, ettet oikein hallitse sitä. Aina tuntuu tulevan jotakin uutta nurkan takaa, johon emme ole osanneet varautua.

Mutta onneksi meillä on rakastava Jumala, joka on luvannut pitää meistä huolta. Joka tekee työtä meidän puolestamme, jolla on suunnitelma sekä meidän että maailman varalle, ja joka on maailmankaikkeuden Herra. Meidän ei tarvitse murehtia, vaan saamme nojautua häneen ja pyytää hänen apuaan ja johdatustaan.

Sinä olet Jumalalle rakas

Ihmeellisintä tässä kaikessa on se, että tämä kaikkivaltias Jumalaa rakastaa meitä ja henkilökohtaisesti välittää jokaisesta meistä. Siksi me myös saamme ottaa vastaan nämä enkeli Mikaelin sanat: Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!”

Minusta ainakin on ihanaa olla Jumalalle rakas. Se lohduttaa, rohkaisee ja muistuttaa minua siitä vahvasta toivosta, joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa. Myös sinä olet Jumalalle rakas, ystäväni. Jumala haluaa sinut syliinsä, hän haluaa helliä, lohduttaa ja pitää sinusta hyvää huolta.

Tiedä myöskin, että tämä vahvuus, mitä meille tarjotaan, on Jumalan armovoimaa. Se ei kehota sinua omavoimaiseen yrittämiseen ”läpi harmaan kiven”, vaan se kutsuu sinua vastaanottamaan Jumalan voiman, jolle kaikki on mahdollista.

Omien voimien ja Jumalan voimien ero on suunnaton. Se ei tee sinusta ”hyvää” kristittyä, jos itsepintaisesti jatkat omin voimin (vaikka sinut olisi opetettu toimimaan näin). Sillä niin kauan kuin yrität pärjätä omin voimin, kerrot teoillasi, ettet tarvitse Jumalaa ja mieluummin tapat itsesi murehtimisella tai omavoimaisella yrittämisellä ennemmin kuin pyydät Jumalalta apua. Omavoimainen yrittäminen ei ole sitä, mitä Jumala sinulle haluaa, vaan hän itse haluaa auttaa sinua.

Rakas ystäväni, sinä olet Jumalalle rakas. Ota vastaan Jumalan armovoima ja ansaitsematon rakkaus. Siitä vasta se elämä alkaa, Isän sylistä. Vahvistu Jumalan rakkaudesta ja Hengen voimasta. Isän sylissä kaikki on hyvin. Siinä saat vahvistua ja tankata kaikkea sitä, mitä tarvitset. Sitten saat jatkaa matkaasi iloiten.

Rakas Jumala,
Kiitos, että olemme sinulle rakkaita.
Se on uskomattoman ihanaa ja
on voimaannuttavaa tietää, että sinä kaikkivaltias Jumala, olet meidän puolellamme.
Me tarvitsemme sinua, Herra.
Ilman sinua emme jaksa.
Mutta sinun kanssasi jaksamme, sillä tarjoat meille oman voimasi.
Sinä itse olet kanssamme ja autat meitä kaikessa.
Kiitos elävästä toivosta ja loputtomasta rohkaisusta.
Siunaa meitä ja johdata meitä tahtosi mukaisesti.
Kiitos, että saamme olla sinun lapsiasi.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Eikö ole ihanaa, että sinä olet Jumalalle rakas! Olet mittaamattoman arvokas! Juuri sinun vuoksesi Jeesus tuli maailmaan, pelastamaan sinut ikuiseen elämään. Eikä sinun tarvitse odottaa edes tuonpuoleiseen, hän on kanssasi jo nyt. Pyhä Henki johdattaa sinua ja armovoima on käytössäsi. Sinä et olet yksin, etkä turvaton. Et ole myöskään keinoton, sillä Jumala on kanssasi ja valmistaa sinulle tien, jota kulkea. Joten ole siunattu, ystäväni. Iloitse siitä, että sinä olet Jumalalle rakas. Iloitse, että sinun kanssasi on koko maailmanhistorian Herra, kaikkivaltias Jumala, joka rakastaa sinua palavasti!

Kuva: Omar Lopez/Unsplash

6 thoughts on “Sinä olet Jumalalle rakas

    1. Olitpa nopea! Kiitos kommentistasi, Liisa! Ihanaa, että tämä rohkaisi sinua. Siunausta ja armovoimaa sinulle!

  1. Kiitos!
    Sinun oma blogisi oli todella voimaa-antava ja, että Rakas Jumala antaa voimat ja elämänilon.
    Aina se ei tunnu siltä, mutta nämä blogit antavat myöskin lohdun.

    Tarja kiittää
    🙏

    1. Kiitos, Tarja, kommentistasi. Hyvä kuulla, että blogi lohduttaa ja rohkaisee. Tiedän, ettei aina tunnu siltä, mutta silloinkin saamme luottaa siihen, että jokainen Raamatun lupaus on totta, myös omalla kohdallamme. Ja kuinka ihanaa on tietää, että olemme Jumalalle rakkaita. Iloa ja siunausta elämääsi!

  2. Minäkin luin tätä ensin Seurakuntalaisesta ja tulin tulin sitten tänne lukemaan loputkin.🙂 Minustakin teksti oli rohkaiseva ja lohdullinen. On hyvä muistaa, ettemme ole omassa varassamme, emmekä yksin! Kiitos tästä!

    1. Kiva, kun löysit tiesi tänne seurakuntalaisen kautta! Ja ihanaa, että tekstit saavat sekä lohduttaa että rohkaista. Kiitos sinulle! Ole suuresti siunattu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *