uskossa kasvaminen

Usko eletään Kristuksessa

Usko eletään Kristuksessa

Joskus mietin, uskommeko vain päästäksemme taivaaseen. Siinä tapauksessa usko olisi kuin henkivakuutus. Silloin kadumme syntejämme ja meistä tulee armahdettuja taivaan kansalaisia, mutta jatkaisimme elämäämme aivan niin kuin ennen. Mutta tämä ei ole, mitä Jeesus meille haluaa, vai mitä? Usko eletään Kristuksessa, ei erillään Kristuksesta.

Usko on tarkoitus olla niin paljon enemmän kuin vain henkivakuutus tuonpuoleisen varalle. (Enkä ollenkaan ajattele, etteivätkö pelastuminen ja taivaaseenpääsy olisi upeita asioita, sillä ne todellakin ovat!) Mutta jos vain uskomme taivaaseenpääsyn vuoksi, jäämme paljosta paitsi. Sillä Jumala ei vain luonut meitä ja pelastanut meitä, vaan hän myös haluaa voimannuttaa meidät voitokkaaseen elämään.

Joten älä vain usko sen verran, että pelastut, vaan antaudu Jeesukselle kokonaan, niin että muutut sisikuntaasi myöden. Sillä vain niin voit elää yltäkylläisesti Kristuksessa. Kaikki, minkä voimme saavuttaa omin voimin, kalpenee sen rinnalla, mitä elämä Kristuksessa on.

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20)

Usko eletään Kristuksessa

Rohkaisenkin sinua jättämään omat suunnitelmasi ja antautumaan ja antamaan kaiken Kristukselle. Pitkään ihmettelin, miten Jeremia pystyi pysymään uskollisena profeetan kutsumukselleen, vaikka se oli jatkuvasti hyvin rankkaa. Kuitenkin kun hän uskollisesti teki, mitä Jumala häneltä pyysi, hänen elämänsä täyttyi merkityksestä, mitä hän ei koskaan muuten olisi kokenut. Meidänkin päivittäinen ristimme kantaminen johtaa siunauksiin, joista emme muuten tietäisi mitään.

Usko eletään Kristuksessa. Me emme siis käy hakemassa vähän armoa ja sitten juokse elämään omillamme. Sen sijaan, meitä kutsutaan elämään koko elämämme Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristukselle. Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta se on mitä siunatuin ja mitä ihmeellisin asia. Mahdollisista vaikeuksista huolimatta.

Liian usein emme kuitenkaan halua luovuttaa koko elämäämme Jeesukselle ja tyydymme vähempään. Mutta etkö sinä ole utelias, mitä tämä ihmeellinen elämä Kristuksesssa voisi olla? Toivon niin. Minä nimittäin ainakin olen. Ja kutsun sinut tutkimaan kanssani, miten uskoa oikein eletään Kristuksessa.

Rakas Jumala,
Haluamme todella olla sinun ja siksi antaudumme sinulle,
tapahtukoon vain sinun tahtosi meissä ja meidän kauttamme.
Annamme sinulle itsemme, elämämme, aivan kaiken.
Käytä meitä kunniaksesi ja naapureidemme siunaukseksi.
Näytä meille, miten voimme elää koko elämämme Kristuksessa
nauttien sinusta elämämme jokaisena päivänä.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Elätkö sinä elämäsi Kristuksessa vai irrotatko elämän erilleen uskosta? Tätä on hyvä josku pysähtyä miettimään. Kiire helposti irrottaa uskon irralleen elämästä ja kuitenkin elämä Kristuksessa tuo kaikkein syvimmän onnen ja siunauksen. Minä yritän muistaa antautua Jumalalle joka aamu. Tämä tapa muistuttaa minua, kuka minun elämääni johtaa. Tämä ei ole minusta ikävää vaan suuri ilonaihe: Jeesus on kanssani ja hän huolehtii minusta; ei siis syytä huoleen! Suosittelen samaa myös sinulle. Jumalan lapsena on ihanaa olla! Ole suuresti siunattu, ystäväni!

3 thoughts on “Usko eletään Kristuksessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *