usko

Valoni ja voimani

On todella innostavaa kuulla, miten tekstini ja opetukseni ovat koskettaneet (kiitos kaikesta palautteesta). Kuitenkin on todettava, että varsinkin tauon jälkeen koen suurta tyhjyyttä ja voimattomuutta hypätessäni jälleen opetushommiin. Tätä sitten tänään purin rukouksessa Jumalalle ja sain kuulla, että juuri tyhjänä ja mitättömänä olen oikeanlainen Sanan kylväjä. Sillä kyse ei ole minun sanomastani, vaan Jumalan Sanasta. Minä voin vain suostua Jumalan täytettäväksi ja käytettäväksi. Ja niin jälleen tein. Jumala on valoni ja voimani, siitä tahdon kertoa tänäkin vuonna.

Sillä usko ei ole minulle vain vanhojen rituaalien toistamista tai kulttuuriperinnön siirtämistä seuraaville sukupolville. Usko on minulle elävä yhteys Taivaalliseen Isäämme. Ja jokaisen ihmisen pitäisi kokea tämä. Siksi käyn puhumassa Jumalan rakkaudesta, siitä miten Jumala on valoni ja voimani.

Valoni ja voimani

Muistatko miten Jumala ilmestyi Moosekselle (2. Moos. 3) palavana pensaana, mikä ei palanut poroksi? Olen usein mietiskellyt sitä, miksi Jumala halusi puhua Moosekselle juuri näin. Viime aikoina olen itsekin kokenut Jumalan juuri liekkinä, joka ei polta, vaan lämmittää ja valaisee. Voimana, joka ei kuluta, vaan luo uutta ja lähettää.

Meidän Jumalamme ei ole tylsä ja pitkäveteinen, vaan pyhä ja energisoiva. Jumalamme on elävä voima keskellämme ja hän kysyy, saako hän toimia elämässämme ja meidän kauttamme. Minun valintani on selvä. Jumala on valoni ja voimani, eikä minulta mitään puutu. Hän ohjaa minua oikeaa tietä ja hänen hyvyytensä ja rakkautensa ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Kaikki tämä on myös sinun ulottuvillasi. Jeesuksen tähden meillä kaikilla on pääsy Jumalan läheisyyteen, pyhän tulen ääreen nauttimaan Jumalan valosta ja voimasta. Tämä on totta, ystäväni. Jumala on tosi ja väkevä. Hän on pyhä ja voimallinen. Ja hän haluaa osoittaa sinulle hyvyyttään ja rakkauttaan niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Avaatko sinä sydämesi vastaanottamaan? Minä toivon niin.

Rakas Jumala,
Sinun tulesi palaa voimallisesti.
Kiitos, että saan tulla sen ääreen.
Minä antaudun sinulle, Herra.
Tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni.
Ole minunkin valoni ja voimani, Herra.
Jeesuksen nimessä,
Aamen

P.S.

Onko Jumala sinulle elävä tuli, joka valaisee ja lämmittää vai jotakin muuta? Rohkaisen sinua hakeutumaan lähelle Jeesusta. Vain siten saamme valoa ja voimaa jatkaa matkaamme. Elämämme ja tehtävämme eivät ole meidän varassamme, vaan Jumalan varassa. Ja Jumalan resurssit eivät lopu kesken. Ne eivät pala poroksi, vaikka omat resurssimme ja unelmamme palaisivatkin. Ja muistathan, ystäväni, että Jumala luo uutta tuhkasta ja tyhjästä. Joten antaudutaan Jumalalle sellaisina kuin olemme, paistatelkaamme hänen armonsa valossa ja lämmössä ja ihmetelkäämme, mitä kaikkea Jumala saa aikaan meissä ja meidän kauttamme. Kiitos, Jeesus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *